tiistaina, kesäkuuta 17, 2014

Angelina Jolie pahan ruumiillistumana * * *



















En tiedä, pitäisikö Robert Strombergin elokuva Maleficent – Pahatar ottaa tosissaan vai leikkimielellä. Elokuva tuo mieleen vanhat sadut. Prinsessa Ruusunen on selvästikin ollut elokuvan kummina. Stromberg on siirtänyt sadun 2010-luvun tarpeisiin. Nyt ei kukaan elokuvantekijä rohkene ohjata elokuvaa hyvyyden sankarittaresta, sillä vain pahuus ja ilkeys myyvät. Tosin Stromberg on pehmentänyt tätä pahuutta, jotta elokuva soveltuisi lasten katsottavaksi.
Maleficent – Pahatar esittelee tutun Angelina Jolien mustanpuhuvissa vaatteissaan. Jolien Pahattaressa tapahtuu sisäinen muutos: Keijukainen Pahatar on janonnut hyvyyttä ja lempeä, mutta jokin ulkoinen seikka myrkyttää hänen sydämensä. Onko se kuninkaan asemaa tavoitteleva Stefan, josta tulee pettäjä? Vai tuleeko.
Robert Strombergin elokuvassa Angelina Jolien päähenkilöllä on siivet, mutta kun ne varastetaan halu kostaa on selvä. Tosin koston kohde prinsessa Aurora (Elle Fanning) saattaa repiä hyvyyden jälleen esille keijukais-Pahattaressa. Sitä sopii jännittää katsomossa.
=====================================================================================================
Maleficent – Pahatar on nykyaikainen, sadunomainen fantasiaseikkailu, jossa puvut, maisemat ja toiminta hiotaan kostotarinan keskiöön. Vahinko, että komea kuvallinen toteutus peittää hetkittäin sadun draaman. Ja oliko hyvä ratkaisu tuoda elokuva teattereihin 3D: -versiona?
Robert Stromberg lienee tavoitellut globaalia markkina-arvoa elokuvalleen, mutta ei lopputulos ole aivan sitä, mitä tuotantoyhtiö ja ohjaaja ovat toivoneet. Satu-perintö hukkaantuu hetkittäin visuaaliseen yliyrittämiseen.
Angelina Jolien mahtipontista asutustusta olisi kannattanut karsia, sillä näyttelijättären tulkintatyyli hukkuu hetkittäin ulkoiseen koreuteen. Elokuvan meikkaajat ovat tehneet ponnekasta työtä, sillä Jolien ulkomuoto, erityisesti kasvot, ovat nähtävyys. Jolie hallitsee myös liikemaailman ja jopa rohkean sisäistyneen näyttelijäilmaisun.
Sanottakoon kuitenkin suoraan, että ilman Angelina Jolieta ja tuotantoon uhrattua rahamäärää Maleficent – Pahatar olisi pelkkä tusinatuote.

Ajankohtainen kommentti

Yle on järjestänyt valtavan kattauksen 2014 FIFA World Cup Brasil -lähetyksiä varten. Jalkapallon ystävääkin alkaa hirvittää, kun studio-osuudet, taustoitukset, selostukset ja Yle-netin panostukset on viritetty huippuunsa. Hyvä lisäpanostus Ylellä on ollut nettiin rakennettu Kisaopas, jossa katsoja voi interaktiivisesti seurata otteluita eri kuvakulmia vaihtelemalla. Tämä varmasti tyydyttää pelihimoisia katsojia, joiden kädet puristuvat konsoleihin, mutta eivät enää kirjoihin.
Hyvä bonus on muun muassa ilopilleri Tero Karhun vetämä 10 Paikka, jossa jalkapallohullut kertovat intohimostaan. Tosin kannattaisi valita keskusteluun todellisia futisrakastajia, eikä vain julkkiksia.
Ennen otteluja ja puoliajalla lähetettävä Kisastudio on erinomainen – etenkin asiantuntevan ja loistavia analyysejä suorittavan Jari Litmasen ansiosta. Ikäännyttyään Kuningas on päässyt vapauttavaan ja osin humoristiseen ilmaisuun.
Otteluita on selostettu Pasilan studiosta. Minulle selostajien toiminta valkeni vuoden 2002 kisoissa. Kuuntelin mielenkiinnolla ”Bubi” Walleniuksen selostuksia. Sitten muutama päivä myöhemmin näin hänet Akateemisessa kirjakaupassa. Ei siis oltu matkustettu paikan päälle kisoihin. Yle voisi kyllä kertoa suoraan, selostetaanko ottelu Pasilan kopista vai paikan päältä.
Ilmeisesti Yle lähettää selostajan (t) Brasiliaan, kun ratkaisupelit alkavat.

P.S. Se on sitten kesä. Sivusto hiljenee lomalle kuukaudeksi. Heinäkuun loppupuolella tavataan. Kiitos kevään runsaista kommenteista. Hyvää kesää!

tiistaina, kesäkuuta 10, 2014

Tom Cruise on täällä taas tänään * *
















Amerikkalainen kassamagneetti Tom Cruise jatkaa actionlinjalla. Se vauhditttui 1990-luvulla Mission Imbossible -sarjan avauksessa. Jatkoa on tullut tasaiseen tahtiin. Niissä ei ollut mitään uutta tai säväyttävää. Ne olivat actionpurkkaa, joka oli saatu aikaan uudella teknologialla. No, joku saattoi jännittää, miten kultapoika, Scientologia-Cruise (tai hänen stunttinsa) selviää mitä mahdottomimmista vaaratilanteista.
Tom Cruisen uusin actionräpellys on nimeltään Edge of Tomorrow. Ohjaaja on Doug Liman. Naisnäyttelijä on Emily Blunt. Lajityypiltään uusi Cruise on tieteis-actionelokuva. Tällä lajityypillä voidaan perustella jollakin tavalla elokuvan kaikki epäuskottavat käänteet. Cruise on huomispäivän pr-majuri Cage, joka johdatetaan jatkuvasti kuoleman vaaraan. Taitaa Cage kuollakin päivä päivän jälkeen. Ja herätä taas henkiin. Cruisesta leivotaan uutta Kristusta. Ensimmäisen tunnin aikana toistetaan samoja kohtauksia, joissa sotilaan rankkoja tehtäviä väistelevä Cage tupsahtaa eloon ilmeisen kovasta painajaisesta.
Kun Edge of Tomorrowin pintaa hiukan raaputtaa paljastuu tarinan taustalta H.G. Wellsin ”Maailmojen sota”, tuo tieteiselokuvissa usein käytetty scifitarina. Tosin ohjaaja Doug Liman on väittänyt, että hänen elokuvansa pohjautuu japanilaiseen tieteistarinaan. Jälleen kerran Hollywood korostaa yksilön urheutta: sotaponnisteluja vastustellut Cage johdatetaan asemaan, jossa hänen on pakko pelastaa ihmiskunta. Sillä kaikenlaiset limaskahärvelit ovat jo tuhonneet osan Eurooppaa kuin vaaralliset virukset.
En tiedä, mutta sotaisuus alkaa näyttää liian suurta roolia nykyisissä amerikkalaisissa mega-actionelokuvissa. Cruise-elokuvassa asetetaan kysymys: Kuka olet? Vastaus kuuluu: Olen sotilas. Mikä on tehtäväsi. Vastaus kuuluu: Se on tappaa. Edge of Tomorrow tyydyttää varmasti sotakiihkoilijoita, mutta minua sen kokonaisilme ärsyttää. Väkivalta on kouriintuntuvaa.
Elokuvan muukalaisvihakin suututtaa, mutta ilmeisesti se on tämän päivän sanoma, joka Euroopassakin huomattiin EU-vaaleissa. Doug Limanin elokuvassa pessimismi, maailman tuho on vahvasti läsnä. Onko nyt niin, että vain pahuuden ja tuhon kuvastot myyvät? Joku lukija nauraa, jos kysyn: Milloin Hollywood tuottaa elokuvan, jossa sotilaan tehtäväksi motivoidaan rauhan turvaaminen?
Sinänsä on sääli, että Tom Cruisella ei ole enää käyttöä kuin näissä toisiaan toistavissa scifiactioneissa (muista Steven Spielbergin Maailmojen sota). Palkkapussi paisuu. Ei muuta. Ei uusiutumista. Cruise on roolisaan niin huono, että hävettää istua katsomossa, jonne oli kerääntynyt paljon nuoria naisia idoliaan seuraamaan. Siitä on kohta viisitoista vuotta, kun näin Tom Cruisen todella erinomaisessa elokuvassa. Se oli Stanley Kubrickin jäähyväistyö Eyes Wide Shut.

Ajankohtainen kommentti

Ylen kesäohjelmisto vaikuttaa jälleen uusintapainotteiselta. Yle Teeman ohjelmilla on selvä uusintakortin maku. On ryhdytty välittämään kesän pop-festivaalien konsertteja. Koko kesän jatkuu dokumentti metallimusiikin kehityksestä. Myös sarjoja uusitaan Alcantrarasta Donna Leoniin ja Isä Matteoon. Nyt olisi tärkeä uudistaa sunnuntain Kino-klassikko, jonka taso on heikentynyt. Ehkä amerikkalaispitoisten klassikkojen seuraan voisi tuoda elokuvia Italiasta, Ranskasta, Englannista ja Tshekkoslovakiasta. Ylen taloustilanne estänee valitsijoita toimivasta rohkeasti.
Yle Teeman kesäohjelmista kiinnostavia ovat sarja elokuvan siirtymisestä digiaikaan ja ohjelma Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiinista, tuosta 1970-luvun monipuolisesta nuorten rikoksentekijöiden toimista ja yhteiskunnan kasvatusmenetelmistä. Juhannusyön hömppänä näytetään seitsemän tunnin kattaus 1960-luvun vaihteen kotimaisista iskelmäelokuvista. Kesäkuun lopulla Teemalla vieitään Pride-viikkoa, joka huipentuu dokumenttiin espanjalaisesta ohjaajasuuruudesta Pedro Almodovarista, aikaimme ehkä parhaasta naiskuvaajasta.
===================================================================================================
Yle TV1 näyttää täyttävän ohjelmapaikkoja luonto-ohjelmilla, puutarhatarjonnalla ja ruokaohjelmilla. Ei ole enää helppoa huomata, mikä niistä on uusinta. Ylen ajankohtaisohjelmista osa on laitettu kesälomalle. Onneksi A-studio jatkaa kesälläkin. Päivällä televisiovastaanottimen avaava kauhistuu luokatonta vanhojen kotimaisten elokuvien tarjontaa. Eikö voitaisi palkata joku elokuvanharrastaja valitsemaan kunnon elokuvia.
Nykyinen kotimaisen tv-tekemisen hiipuva taso näyttäytyy Elävän arkiston
valinnoissa. Ajatelkaa, että 1980-luvun alussa voitiin tehdä monipuolinen ohjelma rauhan junasta ja rauhan aatteesta. Nykyisin tuollaista ohjelmaa ei enää voi kuvitella, sillä puhuminen rauhasta ei ole enää ajankohtaista.

tiistaina, kesäkuuta 03, 2014

Pitkän päivän matka yöhön - Steven Knightin Locke on ohjelmiston helmi * * * * *
















Melkein minulta lipsahti ohi uusi brittielokuva Locke. Onneksi tuli katsottua se tietämättä elokuvasta ennalta mitään. Yöllisen automatkan kuvaus on pieni mestariteos. Se on loistavasti kirjoitettu, ohjattu ja näytelty. Kaikki toimii. Steven Knight kuvaa betonimiehen, työnjohtaja Locken (Tom Hardy) elämän muutostilaa. Menettääkö hän kodin, työn ja vaimon? Vai ovatko edessä uuden elämän hauraat äänet?
Elokuvassa pragmaattinen Locke ajaa autollaan kohti Lontoota. Täällä hänen täytyy olla selvittämässä kuukausien takaista tapahtumaa, sitä miehistä hairahdusta. Locken pojat soittelevat isälleen, koska täytyy kertoa futismatsin edistymisestä. Locke antaa puhelimellaan ohjeita uskotulle työntekijälle, jonka täytyy ottaa ohjat käsiinsä. Uuden rakennuksen pohjavalu alkaa aamulla. Betonirekkojen on päästävä oikeita teitä työmaalle. Matkan aikana vaimollekin täytyy kertoa totuus.
=====================================================================================================
Locke on täydellinen automatkan kuvaus. Yleensä ollaan Ivan Locken auton sisällä. Matkapuhelimen pirinä ja keskustelut ovat elokuvan vahvaa äänitaustaa. Steven Knight näyttäisi kysyvän: Ivan Locke hallitsee ammattinsa pieniä piirtoja myöten, mutta miten on ihmissuhteiden laita? Onko niin, että yksilö ei sittenkään hallitse liian monia asioita. Ja mikä elämässä täytyy asettaa etusijalle: työ vai ihmissuhteet? Siinäpä pulma.
=====================================================================================================
Steven Knight (s. 1959) on toiminut aikaisemmin käsikirjoittajana (kehuttu Eastern Promises) ja tv-ohjaajana. Locke ei ole Knightin esikoiselokuva, sillä 2013 valmistui Hummingbird. Sitä en ole nähnyt, mutta Locken katsominen palkitsee sydämen ja sielun. Elokuva on visuaalisesti uskomattoman vangitseva, ei vain auton sisätilan toiminnan ja liikkeiden, vaan myös tehoa lisäävien moottoritien valojen välähdysten ansiosta. Eikä katsojan mielenkiinto herpaannu hetkeksikään puolentoista tunnin aikana.
Jos haluaa leikitellä, niin elokuvaa katsoessani mietin pitkään päähenkilön nimeä ”Locke”. Olisiko brittiohjaaja valinnut nimen viittaamalla filosofian historiaan? John Locke (1632-1704) oli tietoteoreetikko, jota on kutsuttu uuden ajan filosofiksi. Hän oli liberalisti – elämän, vapauden ja omaisuuden puolustaja. Ja Locken ajatusten on sanottu eläneen Amerikan itsenäisyysjulistuksen taustalla.

Ajankohtainen kommentti

HS kysyi laajassa kulttuuriosaston artikkelissaan 27.5: ”Onko Yle Nokian tiellä?” Johan nyt. Päähaastateltavaksi oli valittu Mikael Jungner, entinen Ylen toimitusjohtaja ja SDP:n puoluesihteeri. Ollaan nyt rehellisiä. Jungner melkein tuhosi työllään niin Ylen kuin demarit. Miten Jungner kehtaa todeta: ”Yleä vaivaa sama visiottomuus, joka tuhosi SDP:n ja Nokian ja monen muun suuruuden.”
Yleisradio on yrittänyt epätoivoisesti tavoitella nuoria katsojia ja kuuntelijoita. Jo vuosia sitten lapsikin huomasi, että Ylen ohjelmat eivät kiinnostaa nettiin sukeltavaa nuorta polvea. Olisihan Jungnerinkin se pitänyt tajuta 2000-luvulla, kun hän istui julkisen palvelun mediayhtiön toimitusjohtajana. Jungner sekoili digihuumassa, En tiedä, oliko hänellä vahva käsitys julkisen palvelun mediatalon tehtävistä. Ne ovat sivistää, valistaa, jakaa tietoa, elää maaiman uutisvirran pulssilla ja viihdyttää. Näin minä sen tehtävän olen kokenut.
Parasta Ylessä ovat Lauri Kivisen johtajakaudella luodut panostukset uuteen mediaan, mutta ilmeisesti perinteiset tv-kanavat rullaavat samalla entisellä tiellään. Onneksi Ylen ajankohtais-ja uutispalvelu on erinomaista. Mutta mitä sanotte draamapanostuksista: TV2:n Uusi päivä kiinnostaa vain yli kuusikymppisiä. Alunperin sen piti olla Ylen vastine MTV3:n Salkkareille, joka puhuttelee jopa päiväkotilaisia nuoria. Ylessä ei kuunneltu varoituksia: Uusi päivä on niin huono tv-sarja, että sen lopettamista olisi pitänyt pohtia viimeistään vuonna 2013.

P.S. Olen harrastanut elokuvaa, kirjallisuutta ja kuvataidetta. Klassinen musiikki tuli kuvaan myöhemmällä iällä. Urheilu on ollut suuri rakkauteni siitä lähtien, kun lähes kouluikäinen poika potkaisi ensimmäisen kerran nahkakuulaa Kajaanin Seminaarin hiekkakentällä.
Nyt alkavat kellot soida. Onko urheilusta tullut dopingin, vedonlyöntiskandaalien, pomojen korruption ja jopa diktaattorien työväline. Voima-lehti on julkaissut Pentti Sainion artikkelin ”Lukasenkaan verinen kiekkosirkus”. Teksti on vakuttavaa. Lukekaa. Jos olisin ehtinyt lukea Voima-lehden jutun ennen Minskin kiekkokisoja, en olisi katsonut televisiosta yhtään ottelua.
Niin, ja nyt on uutisoitu, että FIFA on joutunut uuteen ”voiteluskandaaliin”, kun se päätti antaa 2022 jalkapallon MM-kisat Qatarille.

tiistaina, toukokuuta 27, 2014

Nicole Kidman on Grace Kelly * * *

Finnkino Oy


















Cannesin filmijuhlien avajaiselokuvaksi oli valittu ranskalaistekoinen, mutta hyvin kansainvälinen Grace of Monaco. Olivier Dahanin elokuvalle vihellettiin uutistoimistojen mukaan esityksen loputtua. Ohjaaja on väittänyt, että kaikki elokuvassa on totta,
Grace of Monaco kertoo tietenkin 1950-luvun Hollywood-näyttelijästä Grace Kellystä, jota esimerkiksi Alfred Hitchcock käytti monissa elokuvissa –, Takaikkuna, Täydellinen rikos, Varkaitten paratiisi. Olivier Dahanin elokuvan tapahtumavuosi on 1962, jolloin Lintujen kanssa painiskellut Hitchcock yritti suostutella Kellyä takaisin Hollywoodiin. Elokuvassa on hauska, fiktiivinen kohtaus, jossa Hitchcock ja Ranskan silloinen presidentti de Gaulle käyvät Monacossa.
Nicole Kidman on ehostettu Monacon ruhtinaaksi, joka on sitoutunut hallitsijaperheeseen ja antanut Rainierille lapsia. Monacon ruhtinaana nähdään Tim Roth. Nuo ajat ja tapahtumat täältä kaukaa Suomesta lehtien ja uutiskatsausten pohjalta seurannut ei voi pitää Rothia hyvänä valintana, vaikka hän näytteleekin erinomaisesti. Ehkä nuori polvi hyväksyy paremmin Rothin Monacon ruhtinaaksi, mutta Nicole Kidman on elokuvan moottori. Hän liihottelee kohtauksissa kuin Andersenin sadun olento.
Jos Gracen ja Rainierin, ruhtinattaren ja ruhtinaan, rakkaustarina on vedetty romanttiselle asteelle, niin elokuvan ehkä kiinnostavin anti liittyy ajankuvaan. Ohjaaja Olivier Dohan viittaa selkeästi 1960-luvun alun eurooppalaisiin ongelmakohtiin. Dohan ei unohda, että Monacon puristukseen asettanut Ranska sotii edelleen Algeriassa. Charles de Gaullen osuutta tapahtumiin ei kaunistella, mutta vastapainoksi Monacon ruhtinasperheen elämää sievistellään. Ohjaaja on luovuttanut visionsa liikaa kaupallisiin tarkoitusperiin.
Grace of Monaco on sittenkin kiinnostavista poliittisista yksityiskohdista huolimatta silkkaa todellisuuspakoista elokuvaa. Tietysti Alfred Hitchcockin ohjauksen taiteen ihailija saattaa vuodattaa muutaman kyyneleen, koska Grace Kelly hylkäsi Hollywoodin liian aikaisin. Pitää kuitenkin olla tasapuolinen ja muistuttaa, että vaikka Hitchcock yritti saada Kellyn Lintujen pääosaan, niin ei Tippi Hedren sittenkään ollut huono valinta. Päinvastoin.

Ajankohtainen kommentti

Kotimainen ensi-iltakevät päättyi 9.5. Yhteistyöelokuva Koomikot, jossa Kati Outinen näyttelee tshekkiläisten kanssa, ja Tonislav Hristovin ja Kaarle Ahon ohjaama ”burgalialaishenkinen” Love& Engineering, jossa tarkastellaan insinöörejä ja naisia, olivat viimeiset ensi-iltafilmit. Kotimainen syksy käynnistyy 1.8. Inari Niemen ohjaamalla komedialla Kesäkaverit. Se on kuvaus tytöistä, muistosta ja Hangon kesästä.
Kevät 2014 ei ollut mikään kotimaisen elokuvan merkittävä ensi-iltakevät. Mitään suurta ei nähty, yleensä tuollaista kolmen tähden elokuvia ja niitä varman päälle tehtyjä kummeleita ja ristoräppääjiä. Lastenfilmiestä Onneli ja Anneli oli viehättävä uutuus. Anssi Mänttärin Romanssi toimi hyvin. Dokumenteista erottuivat Virpi Suutarin Eedenistä pohjoiseen ja Lasse Keson Tolonen.

tiistaina, toukokuuta 20, 2014

Juliette Binoche vaarojen poluilla * * * *

Atlantic film












Norjalaisohjaaja Erik Poppe (Siistiä, Hawaiji, Oslo) on saanut tehdä yhteistuotantona uuden elokuvan Tuhat kertaa hyvää yötä , joka ravistelee meitä näkemään, mitä maailmalla oikein tapahtuu. Nyt ei le kysymys Itä-Ukrainasta, vaan maapallomme lukuisista kriisikentistä. Juliette Binochen hienosti esittämä kuvatoimittaja Rececca Thomas kiertää kriisikentillä kameran silmin.
Rebecca Thomas lähtee työmatkoille Irlannista, jossa hän asuu meritutkimukseen perehtyvän miehensä (Nikolaj Coster-Waldan) kanssa. Pariskunnalla on lapsia. Vaara uhkaa jo elokuvan alussa Rebeccaa, joka kohtaa Kabulissa pommi-iskun. Rebecca haavoittuu ja joutuu miettimään monta kertaa ammattinsa merkitystä. Olisiko jatkettava vai palattava kotiin?
Erik Poppe ohjaa varmaotteisesti. Hän on kertonut olleensa Afganistanissa hetkellä, jolloin oma henki oli vaarassa mennä sekuntien kuluessa. Poppen elokuvassa onkin henkilökohtaista todistusvoimaa, mutta kaiken moottori on Juliette Binoche. Hän tuo vaaran poluille tunteensa koko skaalan, ja jopa perheen talossa kuvatut kohtaukset toimivat.
Tuhat kertaa hyvää yötä on vahva moraalidraama. Juliette Binochen kuvatoimittaja asettaa koko ajan katsojan eteen kysymyksiä, miten kauan voi toimia kriiseissä, joita ei voi hallita. Elokuvassa on riittävästi väkeviä toimintakohtauksia, jotka eivät ole Hollywood-viihdettä. Valokuviakin vilautellaan, joten Erik Poppe on saanut elokuvaansa monipuolista visuaalista voimaa.

Ajankohtainen kommentti

Tsekkielokuva oli suurta huutoa etenkin 1960-luvulla. Milos Forman (Musta Pekka, Vaaleaverikön rakkaus), Jiri Menzel (Tarkoin vartioidut junat) ja Vera Chytilova (Tuhatkaunokit) nostivat uuden tshekkielokuvan kansainväliseen tietoisuuteen.
Suomeenkin tuotiin lukuisia tshekkielokuvia. Järjestettiin jopa tshekkielokuvan viikkoja. Kaikki melkein romahti elokuun 1968 jälkeen, kun Neuvostoliitto miehitti orastavasta vapaudesta merkkejä näyttävän Tshekkoslovakian.
Lukuisat ohjaajat muuttivat Milos Formanin tavoin länteen. Ohjaajista oikeastaan vain Forman pystyi luomaan huippu-uran Yhdysvalloissa (Yksi lensi yli käenpesän, Ragtime, Amadeus). Tsekkiläisen uuden elokuvan merkkiohjaajista Jiri Menzel ja Vera Chytilova (1929-2014) jäivät maahan. Meillekin tuotiin Menzelin komediallinen Tyttö kaljassa (1981) ja tunnustuksellinen Minun kyläni (1987).
=====================================================================================================
Viktor Tausin ohjaama Koomikot on pitkästä aikaa tshekkielokuvan maahantuonti Suomeen. Elokuva on yhteistuotanto, sillä Kinosto Oy on toiminut tshekkiläisten partnerina.
Tausin elokuvassa 1980-luvun kuuluisa prahalainen koomikkotrio hajoaa, kun yksi jäsen muuttaa länteen. Mutta ei hätää. Hän palaa jälleen Prahaan, joka on aivan toisenlainen kuin ennen Itä-Euroopan kansandemokratioiden hajoamista. Viktor Taus kuvaa koomikkotrion uutta tulemista, mutta pystyvätkö ikääntyneet klovnit enää nuoruuden kaltaiseen menestykseen.
Koomikot on esillä Helsingin Kino-Palatsissa.