perjantaina, huhtikuuta 11, 2014

Mänttäri rakkauden, kapakan ja bluesin lumoisssa * * *

VLMedia















Pitkän linjan elokuva-ammattilainen Anssi Mänttäri (s. 1941) muistetaan 1980-luvun ns. halpisfilmeistä. Tosin hän ei käyttänyt aina omaa nimeään, vaan toteutti salanimellä Suvi-Marja Korvenheimo teokset Toto, Regina ja miehet sekä Huhtikuu on kuukausista julmin. Vakiokuvaaja Heikki Katajisto oli kameran takana. Omalla nimellään syntyivät muun muassa pienet arkirealistiset elokuvat kuten Kello, Viimeiset rotannahat ja Rakkauselokuva. Todellinen Mänttärin päätyö oli 1991 valmistunut Muuttolinnun aika, jossa Hanna Maunu näytteli hienosti isänsä luokse palaavaa tyttöä.
Romanssi on Anssi Mänttärin paras elokuva vuosiin. Nyt ohjaaja on hionut ilmaisuaan, eikä aikaisempia 1980-luvun töitä vaivannut nopea ja hiukan löysä toteutustapa enää ole voimassa. Mänttäri käyttää takautumia, ehkä liikaakin, mutta kyllä ne toimivat. Toimimattomia jaksoja ei löydy, joskin dialogia olisi voitu kehittää. Kirjalliset ja filosofiset puheet eivät aina loksahda kokonaisuuteen.
Uutuudessa Mänttäri liikkuu samoilla ihmissuhteiden vaikeilla aloilla kuin ennenkin – esimerkiksi Rakkauselokuvassa. Nyt Mänttäri on ikään kuin yrittänyt puristaa ohjauskyvyistään ”viimeisen panoksen irti”. Mänttärille tyypilllisesti päämiljöö on kapakka, tuo oluen, musiikin ja rakkautta etsivien tai elämäänsä pettyneiden ihmisten haikeiden katseiden tyyssija, jossa soi blues.
VL-Median levittämässä ja tutun Reppufilmin tuottamassa elokuvassa kolmikymppinen Lia kohtaa kadulla miehen, jossa on jotakin hurmaavaa. Ovatko he rakastavaisia kymmenen vuoden takaa? Nainen ei muista, mutta mies on varma siitä. Arvoitus saattaa ratketa illallisilla, jonne nainen suostuu lopulta lähtemään.
Jälleen kerran Anssi Mänttäri hyödyntää vivahteisesti suomalaista kapakkamiljöötä. Tällä kertaa naiset ovat pääosassa olutpöydissä. Talvista Helsinkiä kuvataan rikkain kuvakulmin. Tunnelmaa luovat kapakan musiikkikappaleet, joita saattaa olla liikaakin. Mutta niiden tarkoitus lienee sitoa tapahtumia saada katsojan sydän sykkimään.
Tunnelmointi elää, ja kahden ihmisen yllättävässä kohtaamisessa ja mahdollisessa rakkaudessa on henkeä. Nyt mies näyttää olevan se petturi. Pääroolit näyttelevät tuntemattomammat  Elina Reinikka (Lia) ja Juha Lagström (tuntematon mies kymmenen vuoden takaa). Reinikan äänenkäyttö on viehättävän omaperäistä. Elina Reinikka on lupaus. Reikka esittää säästeliäästi tyttären vierailun isän luona. Kohtaus on koskettava, joskin isän luennointi kapakasta pullojen keskeltä on liian pitkä ja kiusallisen kirjallinen.
Suomen elokuvasäätiö ei tukenut elokuvaa eurollakaan. Nuori polvi saa nykyisin elokuvarahat. Miksei Mänttärin tapainen yli seitsenkymppinen mies voisi vielä ohjata? Woody Allenkin ahkeroi koko ajan, vaikka täyttää pian 80-vuotta. Suuressa maailmassa ikä ei ole este. (Ensi-ilta 11.04. 2014)

Ajankohtainen kommentti

Yle TV1:n torstain myöhäisillassa esitettävä Ulkolinja on pitänyt tasonsa. Se on parasta ohjelmaa kanavalla. Torstaina näytettiin Boris Benjamin Bertramin tanskalaisdokumentti Kampanja, joka vei sotaan. Eli tanskalaisohjaaja palautti mieliimme vuoden 2002 tapahtumat, joissa USA:n johto loi valheellisen kampanjan, jotta olisi voitu aloittaa sota Irakia vastaan. Saddam Husseinin sanottiin rakentavan ydinasetta. Se ei pitänyt paikkaansa, mutta USA:n johto ei halunnut kuunnella oikeaa tietoa välittäviä agentteja tai YK:n asetarkastusryhmän johtajaa Hans Blixiä, joka olisi tarvinnut vielä muutaman kuukauden, jotta Irakin toiminta olisi voitu selvittää kokonaan.
Dokumentissa pääosissa ovat USA:n presidentti George W. Bush, Britannian pääministeri Tony Blair ja Tanskan pääministeri Anders Fogh Rasmussen, joista viimeksi mainittu toimii vielä hetken NATO:n johdossa. Irak-hyökkäyksen todellinen konna oli – kuten tiedämme – USA:n varapresidentti Dick Cheney, jonka on sanottu välittäneen amerikkalaisille ja maailmalle vääriä tietoja Saddam Husseinin joukkotuhoaseista.
Massiivinen hyökkäys Irakiin alkoi, vaikka YK:ssa ei saatu sodalle selvää mandaattia. Tulokset tiedämme. Saddam Hussein kaatui, mutta sodassa kuoli järkyttävä määrä ihmisiä. Nyt Irak on sisällisodan partaalla.
================================================================================================
Dokumentissa on paljon uutta tietoa, ja hyviä haastatteluja. Esimerkiksi Britannian silloinen Yhdysvaltain suurlähettiläs sanoo selvästi, että Husseinin kaataminen oli kansainvälisen lain vastaista. Kuulostaako tutulta? (Vertaa Venäjän toimet Krimillä).
Muuan USA:n sisäpiirissä sodan valmistelujen yhteydessä toiminut virkamies toteaa dokumentissa vastuullisuutensa: ”Olisi pitänyt kuunnella omaa vakaumusta ja erota.” (Kampanja, joka vei sotaan uusitaan 16.4.).

Ei kommentteja: