torstaina, elokuuta 21, 2014

Pariisi kuuluu meille * * * *




























Saksalainen Volker Schlöndorff on ohjannut parhaan elokuvansa vuosiin. Sen nimi on Diplomacy ja se tapahtuu Pariisissa 25.8. 1944. Liittoutuneet lähestyvät rakkauden kaupunkia, Natsi-Saksa alkaa olla tuhon partaalla, mutta Pariisin kuvernööri, kenraali Dietrich von Cholitz aikoo räjäyttää kaupungin tuhkaksi. Dynamiitit on asetettu lukuisten Pariisin arvorakennusten ja Seinen siltojen alle. Cholitzin lopullista käskyä odotetaan. Hitlerkin jo kyselee: ”Joko Pariisi palaa?”
Volker Schlöndorff oli 1960-luvun ja 1970-luvun Länsi-Saksan uuden elokuvan johtavia ohjaajanimiä Rainer Werner Fassbinderin, Werner Herzogin ja Wim Wendersin ohella. Schlöndorffin läpimuto-ohjaus oli Nuori Törless vuodelta 1964. Volker Schlöndorffin 1970-luvun merkittäviä ohjaustöitä oli yhdessä Margarethe von Trottan kanssa toteutettu Katharina Blumin menetetty maine. Ja tietenkin maailmanmaineen saavuttanut Peltirumpu (1979) , joka perustui Gunter Grassin samannimiseen romaaniin. Schlöndorff kokeili mahdollisuuksiaan 1980- luvulla Yhdysvalloissa – Arthur Millerin näytelmään pohjautuva Kauppamatkustajan kuolema (1985) on huomattava ohjaustyö.
====================================================================================================
Diplomacy perustuu Cyril Gelyn menestysnäytelmään. Volker Schlöndorffin elokuvasovituksen kaksi vahvaa näyttelijää – Andre Dussollier (ruotsalainen diplomaatti Nordling) ja Niels Arestrup (kenraali Cholitz) tulkitsivat pääosat myös teatterin lavalla. Schlöndorffin elokuvaversiossa he ovat syvällä kahden erilaisen ihmisen rooleissa: toinen on sotilas, joka aikoo toteuttaa velvollisuutensa, toinen on humanisti, joka uskoo sovittelun voimaan.
Volker Schlöndorffin ohjaus on niin intensiivistä, että lähes kokonaan yhdessä huoneessa tapahtuvan elokuvan näytelmällisyyden unohtaa heti alussa. Nordlingin ja Cholitzin keskustelujen sijaan (ruotsalaisdiplomaatti yrittää saada saksalaiskenraaliin luopumaan Pariisin räjäyttämisestä) leikataan joitakin otoksia tunneleista ja vastarinnan toiminnasta sekä kauniita kuvia Cholitzin huoneen ikkunasta avautuvasta Pariisista.
Ja elokuvan aloitus on mykistävä: Beethovenin sinfonia numero 7. luo alkutahdit. Aivan kuin vakuudeksi, että Pariisi kuulu meille, Schlöndorffin kuvaaja Mathieu Amathieu näyttää meille kaupungin maalauksellisuudellaan. Kuvat auringon noususta ovat täynnä runollisuutta.
Diplomacyn kahden erilaisen ihmisen henkistä kaksinkamppailua on jo ehditty verrata Jean Renoirin 1930-luvun lopun pasifistiseen Suureen illusioon. Siinä Erich von Stroheimin saksalainen sotilas ja Marcel Dalion ranskalainen sotavanki löytävät eroistaan huolimatta keskinäisen kunnian ja sivistyksen polut.
Samalla tavalla Cholitz ja Nordling päätyvät löytämään valon, jonka jälkeen kellot soivat niin Pariisille kuin ihmisyydelle. Elokuvan ehkä tärkein repliikki kuullaan Cholitzin suusta: ”Mitä sinä tekisit sijassani.” Siihen Nordling ei vastaa heti, sillä pelissä on saksalaiskenraalin perheen elämä ja antautumisen tuska, joka voi johtaa kuolemaan.
(Ensi-ilta 22.8. 2014)

Ajankohtainen kommentti

Olen katsonut TV1:n Kotikatsomon kotimaista tv-sarjaa Tehdasta sunnuntai-iltaisin. Kun sarja alkoi luulin, että Yle uusii takavuosien maineikkaan brittiläisen Tehdas-sarjan. Ei sentään. Kotimainen Tehdas se on. Pirkko Saiso on kirjoittanut tehtaan hihnoille ja Lehtosen omistajasuvun perhesotkuihin pureutuvan sarjan. Yksi sarjan ohjaajista on ollut Juha Lehtola, jonka esikoiselokuva Aikuisten poika tulee ensi-iltaan ensi viikolla. Muut ohjaajat ovat Juha Rosma ja Jarmo Lampela.
Olen miettinyt, onko Tehdas Ylen hiipuneen draamatuotannon uusi ”kuningastyö”. Vai onko kysymys loistavan menneisyyden omanneen Tampereen TV2:n vanhasta draamatuotannosta. (Nykyisin TV2 on painunut roskasarjaan, eikä sitä viitsi katsoa urheilulähetyksiä lukuun ottamatta). Täytyi oikein tutkia Ylen tietoja, jotta saisi asiasta varmuuden. Nyt löytyi! Tehdas on todellakin upouusi Yle-draamasarja. Se kuvattiin 2013 Orivedellä, Mantereen kenkätehtaalla. Tekijät eivät piilottele tietoa, että sarjan esikuvana on ollut tuo Paul Abbottin kirjoittama brittituote.
=====================================================================================================
Suomalaisessa Tehtaassa (3.tuotantokausi valmisteilla) hienoa on varma, moni-ilmeinen käsikirjoitus, laadukas ohjaus ja onnistunut näyttelijätyö. Muun muassa Tom Lindholm, Vera Kiiskinen, Seela Sella ja Jaana Järvinen tekevät vahvat roolityöt. Nyt on kysymys 2. tuotantokauden sarjasta. Minulle Tehdas on uusi katsomiskokemus, sillä en seurannut keväällä 2012 esitettyä 1. tuotantokauden sarjaa.
Ja korostetaan vielä, että sarja on pelkästään Ylen tuotanto. Tuottaja on Hilkka Salo. Vielä siitä tamperelaisuudesta: Jos nyt en ole väärin kuunnellut näyttelijöiden replikointia, niin kyllä se viittaa ”Manseen”, Tohlopin draamaperinteeseen.

Ei kommentteja: